Osalle tarpeellisistakin asioista ei ole mitään erityistä säilytyspaikkaa, jolloin ne jäävät ajelehtimaan päämäärättömästi milloin minnekin. Kaapeissa puolestaan uinuu turhuuksia joka hyllyllä ja ne vievät tilaa edellä mainituilta. Banaanilaatikot toimivat kaappien jatkeena, kätkien sisäänsä kaikkea tuota ja lisäksi vielä paljon muuta.
Miten tässä näin on päässyt käymään ja mikä tärkeämpää - miten tästä päästään taas takaisin järkevään järjestykseen ja kestävään kodin siisteyteen? Siitä tässä blogissa on kyse.
Työelämä ahmaisee arjesta valtavan osan ja perustavaa laatua olevat kotityöt toisen mokoman. Muu aika vierähtää usein lasten harrastusten mukana kuskaten, raviten ja kannustaen. Mitä suurempi perhe, sitä ahkerammin pestään pyykkiä ja tiskiä ja sitä reilummin kokataan. Meillä pöydän ääreen istahtaa kerralla kahdeksan henkeä erityisruokavalioineen.
Ongelmaa osaltaan helpottava koko perheen yhteinen viikkosiivous on jäänyt toistaiseksi pelkän ajatuksen asteelle. Kun käynnistän imurin, alkaa ulko-ovella käydä kova veto ja jäämme pian koiran kanssa kaksin tuijottelemaan toisiamme. Tällä porukalla ei luulisi menevän kauaa yhden kerrostaloasunnon siivouksessa, mutta yksikseen saa huhkia monta tuntia.
Olin 17 vuotta kotiäitinä ja hoidin yleensä siivoukset ja pyykkäykset näppärästi isompien lasten ollessa koulussa. Kun siirryin työelämään, alkoi kotimme ns. leviämään käsiin. Havahduin siihen kyllä, mutta yritin vain sitkeästi jatkaa sooloilua "kodin hengettären" roolissani. Tämä hahmo alkaa kuitenkin olemaan jo henkihieverissä. Näin ei voi jatkua enää!
Tästä voi tulla pitkä tarina, mutta toivottavasti se on joka sanan arvoinen.
Koska rahaa valmiisiin ratkaisuihin ei ole, on improvisoitava. Koska maailma hukkuu roskiin, on kierrätettävä ja uusiokäytettävä. Koska haluan tehdä pysyviä ratkaisuja, on myös harkittava.
Oli miten oli, niin tästä se lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti