Keittiö on kodin sydän

Keittiön lämmössä ravitaan niin sielu kuin ruumis. Siellä laitetaan ruokaa ja leivotaan, syödään yhdessä tai erikseen, tehdään läksyt ja käydään keskustelut.

Sinne kertyvät myös tiskivuoret ja roskikset pursuilevat. Siellä kaatuvat maitolasit ja putoilevat voileivät. Hellalle roiskuu rapatessa kaikenlaista soosia ja murut päätyvät pöydän alle. Se siitä idyllistä!

Koska keittiö on niin totaalinen toiminnan keskus, pitää käytännön asioiden toimia saumattomasti. Astiat huuhdeltuina koneeseen tai altaaseen, ruokatarvikkeet takaisin jääkaappiin, roskat ja murut roskiin jne. Tämä meillä toimii jo melko hyvin.

Tiskikone ei kuitenkaan täyty ja tyhjene itsestään, eivätkä roskapussit kävele omin jaloin jätekatokseen. Meillä ei myöskään ole robotti-imuria. Jonkun pitäisi tuo kaikki tehdä ja se joku kirjoittaa tätä blogia.

Toki kun vaahtoan aikani asiasta, löytyy tekijöitäkin, mutta apu on kertaluonteista. Kukaan ei ole ottanut näitä pikku askareita omakseen. Pienet kotityölistat ja omat vastuualueet toimivat nekin vain hetken, kunnes yksi lapsi toisensa jälkeen luistelee tehtävistään. Maksamaan en rupea.

Tällä hetkellä keittiö on taas ojennuksessa, kun joku allekirjoittanut sen siivosi. Kohta siellä on taas elämää ja kauneus katoavaista. Ehkä keksin vielä sen tarvittavan porkkanan tähänkin ongelmaan.

Harrastukset valtaavat tilaa

Lätkäkausi lävähti jo tovi sitten käyntiin ja kamppeet vaativat yllättävän paljon tilaa. Tämän olin jo autuaasti unohtanut, kunnes kaivoimme kuopuksen kanssa pelikassin esiin varaston uumenista. Apuva!

Ensin käytiin kaikki kassiin sullotut varusteet läpi ja testattiin luistimet. Karsittiin heti alkuun liian pienet, rikki ripsahtaneet ja muuten ylimääräiset vermeet pois. Koska poika siirtyi nyt maalista kentälle, hän ehdotti itse maalivahdin varusteiden myymistä. Mahtavaa!

Osan olimmekin myyneet pois jo keväällä, mutta nyt loputkin varusteet saatiin laitettua Toriin. Vain kovia kokenut maila sai jäädä muistoksi torjujan roolista. Varastosta esiin putkahtaneet rullaluistimetkin pääsivät myyntilistalle ja nyt tuo kasa on jo vaihtanut omistajaa.

Mutta vielä tuota kampetta jäikin. Kun vain keksisi, miten säilyttää isoa kassia ja missä kuivattaa hikisiä varusteita. Minne ne saisi "piiloon", sillä en halua hikipukua ja suojuksia ainakaan olohuoneen koristeiksi.

Asiaa aikani vatvottuani päädyin vähemmän ilahduttavaan kompromissiin. Vermeet saavat kuivua yön yli eteisen kaapin ovessa ja sitten ne sujautetaan takaisin kassiin. Onneksi 9-vuotiaan lätkäjätkämme hiki ei vielä tyrmää!

Ratkaisu kyllä yhä kaivelee täydellisyyttä tavoittelevaa persoonaani, joten jätän asian hautumaan ja saatan siihen vielä palata. Nyt kuitenkin näillä mennään.

Lisään vielä, ettei tämä ole kovin imarteleva otos eteisestämme, mutta täyttä elämää.

Makkarin aikamatka

Joillekin tuppaa kertymään kaikenlaista toisten vanhaa, perittyä ja haalittua tavaraa, joka ei sitten tunnu sopivan ja asettuvan minnekään. Meidän kotimme on juuri sellainen ja siinä piileekin osittain ongelman ydin. Tavaran paljous ja kaaos.

Olen tässä projektin myötä pyöritellyt jos jonkinmoista mööpeliä huoneesta ja nurkasta toiseen. Kun meidän vanhempien makkariin raahattiin yksi tyyliin sopimaton kirjoituspöytähirviö, alkoi koko huone yht'äkkiä henkiä 50-lukua. Pöydän yläpuolelle kasattiin mummoni vanha funkkis-kirjahylly ja nurkkaan sijoitettiin hänen rakas nojatuolinsa. Tunnelma tiivistyi.

Kirpparilta joskus ostamani verhot istuivat nekin pelottavan hyvin asetelmaan ja annoin periksi. Joskus kun nuo siellä täällä nököttävät ja täysin sopimattomat huonekalut kootaan samaan paikkaan, ne saattavatkin näyttää hätkähdyttävän hyviltä yhdessä.

Tuohon sängyn yläpuolelle pitänee vielä jostain löytää tyyliin istuva taulu ja tuoda muutama viherkasvi elävöittämään huonetta. Niitäkin meillä riittää. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.