Ahdistaa.
Parhaillaan käytävä perusteeton sota, ihmisten hätä ja ahdinko, turhat kuolemat ja yhden ihmisen hulluus vyöryvät kaikissa medioissa silmiemme eteen. Se on niin käsittämätöntä ja julmaa, eikä itse voi muuta kuin uskoa ja toivoa rauhan palautuvan. Rahalahjoitus tuntuu mitättömältä teolta, kun haluaisi tehdä enemmän. Ajatukset harhailevat kerta toisensa jälkeen myös kauhukuviin sodan laajenemisesta. Oma hössötys kirjahyllyjen sijainnista ja nerokkaasta hyllytilan käytöstä, tai verhojen sovittamisesta muuhun sisustukseen tuntuu naurettavalta, kun toisilla ei ole enää kotia lainkaan ja omakin koti voidaan ampua taivaan tuuliin yhdellä ainoalla ohjuksella.
Synkkä mietteitä, vaikka aurinko puskee lämpöä ja valoa ikkunoista sisään ja viherkasvit nauttivat ja virkistyvät ikkunalla. Jukkapalmu tosin seisoo vielä surkeana olohuoneen nurkassa kaivaten mullanvaihtoa. Suon sen sille tänään. Tänään on edessä myös perusluontoinen siivouspäivä, sillä kaikki on levinnyt enemmän ja vähemmän käsiin maailman murheita murehtiessa. Pyykkikone, kuivausrumpu ja tiskikone aloittivatkin triokonserttonsa jo heti aamusta ja kun käynnistän imurin, trio muuttuu kvartetiksi. Uskoisin että siinä vaiheessa alkavat perheenjäsenetkin kömpiä pois peittojensa alta. Meidän imurissa näet meteli korvaa nykyään imutehon.
Vielä kuppi kahvia ja sitten pölyille kyytiä ja palmulle multaa. Kaupassakin pitää käydä ja ruoka laittaa, mutta illasta pääsee onneksi saunaan rentoutumaan. Huomenna voisi jatkaa taas olohuoneen kassien ja nyssäköiden perkaamista. On tartuttava arkeen, sillä elämä on annettu elettäväksi. Autetaan kaikessa siinä missä voidaan ja toivotaan rauhaa maailmaan. Sodassa ei ole voittajia. Kaikki kärsivät, kun rauha rikkoutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti