Pohdintoja

Nyt kun pahin jojoilu tiptopin ja hurrikaanikaaoksen välillä on asettunut, on aikaa pysähtyä miettimään vallitsevaa tilannetta tarkemmin. Tavoite on kutakuinkin saavutettu, joten entäs nyt? Miten eletään arkea ilman kaaosta, karsimista ja kotihäpeää?

Ensinnäkään en vielä voi edes uskoa todeksi sitä, että tähän tilanteeseen on vihdoin päästy. Pelkään, että otan liian löysin rantein ja seuraava täyskaaos on jo nurkan takana odottamassa. Toiseksi minulta yhä puuttuvat rutiinit, joilla kaikki muut tuntuvat pyörittävän arkeaan ja jakavan voimiaan monien velvollisuuksien viidakossa. 

Totuus on, että koti elää jonkin verran kaiken aikaa ja karsiminen on ikuista. Se on ehkä jopa lohdullista ja pitää jalat tukevammin maassa. Perussiisteyden säilyminen kielii siitä, että jonkinlaisia rutiineja kodin ylläpidon saraltakin löytyy. Ehkä minulla vain on jonkinlainen kiillotettu mielikuva siitä, minkälainen perheenäidin kuuluisi olla. Todellisuudessa sellaista supersankaria en saa itsestäni leivottua, vaikka tekisin parhaani ja vielä enemmän. Se, että olisi aina iloinen ja energinen äiti, pölytön ja tahraton "avotakkamainen" koti, aina itse leivotut pullat ja sämpylät tyrkyllä ja kaikilla kotikutoiset villasukat jalassa.  Se on utopia, jonka kuvittelin saavuttavani heti kun kodin irtaimisto olisi ojennuksessa. 

Näinhän ei suinkaan käynyt ja pullan tuoksu on edelleen harvinaista näiden neliöiden sisäpuolella. Minulla on jatkuvasti tuhat rautaa tulessa ja vaikka jonkun niistä saisikin taottua valmiiksi, uusia odottaa jo hehkuvina vuoroaan. Rutiinit, joita vihaan ja rakastan, toisivat tolkkua arkeen. Kuitenkin niiden sisään ajaminen on kivulias prosessi. 

Työssäni minulla on selkeät sävelet ja työpäivät noudattavat vakiintunutta kaavaansa, kuin juna kulkisi kiskoilla. Mutta kun se juna pysähtyy iltapäivällä asemalle, uutta vuoroa ei sinä päivänä enää näy eikä kuulu. Käyn kaupassa, teen ruoan, sutaisen paikkoja vähän sieltä ja täältä ja siirryn virransäästötilaan. Pulla on kaupan hyllystä poimittua ja tiskikone saa monesti jäädä odottelemaan seuraavaa aamua. 

Rutiinien puuteesta siirryttäessä muihin suunnittelmallisuutta vaativiin asioihin, vastaan tulee heti ensimmäisenä perheen ruokahuolto. Monesti keksin päivän pöperön vasta kaupassa ja siellä tuleekin sitten käytyä ihan päivittäin. Jos osaisi suunnitella viikon ruokalistan etukäteen, kaupparallit vähenisivät pariin kertaan viikossa. Mikähän siinäkin on niin haastavaa? 

Tässäpä näitä seuraavia kehityskohteita omalle kohdalle jo onkin. Rutiinit ja ruokapolitiikka eivät toivottavasti vaadi yhtä pitkällisiä ponnisteluja, kuin tämä kotiprojekti on vaatinut. Jälleen kerran tiedän kyllä tarkalleen, mitä minun pitäisi tehdä. Nyt vain pitäisi siityä toteuttamisvaiheeseen.

Syksyisiä tunnelmia

Syksy on jo pitkällä ja aamut ja illat ovat alkaneet pimentyä. Olen nostanut jo sähkökynttelikön ikkunalle ja kaivanut villalangat esiin. Puikoilla valmistuu vilaviltti ja virkkuukoukku sylkee virkattuja räsymattoja sohvan nurkasta käsin. On ihanaa käpertyä kutomaan ja antaa sateen ropista ikkunan takana. 

Kotikin käpertyy seinien sisäpuolelle suojaan talven viimoilta. Viherkasvit kilpailevat vähenevästä luonnonvalosta taipumalla ikkunoita vasten ja iltaisin tulee tarve vetää verhot kiinni. Kirkkaiden sähkövalojen vastapainoksi voi väillä tunnelmoida pehmeämmässä kynttilänvalossa, mutta silloin ei näe neuloa tai lukea kirjaa. Sen sijaan voi juoda kupposen hyvää teetä ja uppoutua omiin ajatuksiin.

Säiden viilettyä on myös aika kaivaa jauhopeukalo esiin ja ilahduttaa perhettä makeilla ja suolaisilla lämpimäisillä. Myös erilaiset uuniruoat kuuluvat syksyn ja talven repertuaariin. Vaikka työn puolesta aamut tihkusateessa ja räntäloskassa eivät olekaan unelmien täyttymys, on tässäkin vuodenajassa myös paljon hyvää, 

Jos olenkin vuosia paininut makuuhuoneiden järjestyksen kanssa, se asia on tällä hetkellä kunnossa. Keittiö ja eteinen ovat pitäneet pintansa kodin muiden tilojen mullistustusten keskellä ja nyt enää olohuone pyristelee vastaan. Sielläkin kaikki on jo periaatteessa paikoillaan, mutta ei kuitenkaan. Jotakin puuttuu tai jotakin on liikaa. En oikeastaan osa sanoa mitä. Uskon kuitenkin, että mysteeri selviää ennemmin tai myöhemmin. Luultavasti jotakin olisi syytä vielä karsia, tai asetella toisin.

Perussiisteys on saavutettu ja loputtoman kauan siihen menikin. Valtavat määrät tavaraa on myyty, lahjoitettu ja hävitetty vuosien varrella. Enää en sorru "kivoihin juttuihin" kirppareilla ja kauppojen alennuksiin, jos minulla ei ole osoittaa niille todellista tarvetta. Tavaraa on helppo haalia, mutta siitä on vaikeaa päästä eroon. Väljemmässä kodissa on tilaa elää ja hengittää ja ylläpitokin on helpompaa.

Nyt kun ollaan jo tässä onnellisessa tilanteessa, seuraava haaste onkin tuo ylläpito. Pidän kyllä paikat järjestyksessä, pesen pyykit, tiskaan tiskit ja vien roskapussit ulos joka päivä. Mutta mikään himosiivooja minä en ole. Pölyjä kertyy hyllyille ja imurointi tuntuu valtavalta ponnistukselta, lattioiden moppauksesta puhumattakaan. Vedän lattiapinnat lähes päivittäin lastalla ja sanon sitä "kosmeettiseksi siivoukseksi", mutta kunnollinen viikkosiivous on edelleen pelkkä tehokkaalta kuullostava sana. Seuraava tavoitteeni onkin saada pulla ja puhtaus tuoksumaan kilpaa meidän kodissamme.

Kevät keikkuen tulevi

Täällä taas pyöritään piiriä huushollin kanssa, karsitaan ja kärsitään, eikä loppua näy. Kevät kun koittaa, niin minussa käynnistyy aina jokin käsittämätön vimma laittaa kaikki kerralla uusiksi. Talven töryt saavat lähteä ja koti muokkautuu yhä uudestaan mukamas toimivammaksi. Nyt ei sentään maalata. Nyt vaan muokataan ja puleerataan.

Kotona vielä asuvat kaksi poikaa vaihtoivat päittäin huoneita. Isompi sai pienimmän makuuhuoneen ja mahtuu sinne mainiosti. Kuopus pääsi keskikokoiseen makuuhuoneeseen, jonne kaverit mahtuvat nyt mukavammin vierailemaan. Huoneessa on tilaa, vaikka nuottihylly ja soittimetkin jäivät sinne.

Työhuoneeksi muokattu suurin makuuhuone palautettiin mullistuksessa takaisin alkuperäiseen tarkoitukseensa ja lopputulos on tilava ja ilmava. Olohuoneesta lohkaistiin sopiva tila työpöydälle ja arkistolle ym ja eristettiin se muusta olohuoneesta kirjahyllyillä. Työtila pieneni, mutta siitä tuli sitäkin kätevämpi ja kutsuvampi. 

Tällä hetkellä menossa on olohuoneeksi jääneen tilan muokkaus ja poistettavien tavaroiden kuskaaminen kierrätykseen. Apteekkarin lipasto, sohva ja kahvipöytä jatkavat yhä piirileikkiään ja matto odottaa kärsivällisesti rullalla omaa vuoroaan. 

Eteinen ja keittiö ovat jättäytyneet pois näistä hullutuksista, sillä ne ovat jo aikoja sitten löytäneet oman olomuotonsa, eikä tarvetta tilanteen muuttamiseksi ole olemassa. Sentään jotain pysyvääkin olen jo saavuttanut.

Kesälomasekoilut

Olen odottanut tätä lomaa taas kuin kuuta nousevaa. Suunnitelma oli valmiina jo kauan ennen toteutusta ja nyt ollaankin jo loppusuoralla menossa. Kaikki lähti liikkeelle repsottavasta tapetista olohuoneen seinällä.

Juhannuksena se loma sitten alkoi ja tapetti sai välittömästi kyytiä. Kunnon kastelulla se irtosikin melko vaivattomasti. Alta paljastunut seinä vaati pientä paikkausta ja uutta maalia. Ja kun yhden seinän maalaa, pitää maalata toinenkin... ja lopulta koko huusholli!

Koska jouduin siirtämään huonekalut irti seinistä, kävin samalla läpi kirjahyllyt ja kaapit ja komerot. Kierrätyskeskus sai taas vastaanottaa monta kassillista meille tarpeetonta sitäsuntätä ja osa päätyi roskiinkin. Vaikka kroppa huutaa hoosiannaa, niin mieli on höyhenenkevyt ja koti huomattavasti avartunut.

Enää yksi huone on operoimatta ja se onkin ehkä kaikkein haastavin kohde. Minun ja mieheni yhteinen makuuhuone/työtila. Tällä hetkellä se on pelkkää kaaosta ilman romantiikan ripaustakaan, eikä vaatteille ole mitään säilytyspaikkaa. Minulla on toki ideoita, mutta niiden toimivuudesta ei ole vielä takeita.

Nyt pidän välipäivän pensseleistä ja maaliteloista ja keskityn perus kotihommiin. Huomenna on uusi päivä ja silloin saatan operaationi loppuun. 

"Voi elämän kevät!"

Kevät sieltä taas tulee, lumet sulavat ja aurinko kurkistelee pilvien lomasta. 

Yhden huoneen nurkassa kohoaa tuttu banaanilaatikoiden pino. Yksi lapsista muuttaa jälleen pois ja aloittaa itsenäisen elämän. Enää kaksi lasta jää kotiin asumaan. Iloon ja ylpeyteen sekoittuu aimo annos huolta ja haikeutta. Tämä tunne on liiankin tuttu. Kaikkihan he ovat pärjänneet tähänkin mennessä tuolla maailmalla ja kaikkien siivet ovat kantaneet, mutta minkä minä tunteilleni voin. 

Kevät, aurinko ja uudet tuulet puhaltavat taas eloa talven jälkeiseen näivetykseen ja kellarissa lymyilevä maalipönttö puhuttelee. Tekisi mieli ryhtyä pieneen pintaremonttiin, mutta tiedän jo valmiiksi että minun kohdallani homma lähtee luultavasti lapasesta... Aion silti uskaltaa ja tarttua toimeen. Kaipaan piristystä ja koti huutaa kohennusta. 

Talven aikana tavara on aavistuksen verran taas vähentynyt ja järjestys ja siisteys huomattavasti lisääntynyt. Alanko vihdoin saavuttaa - kaikkien näiden vuosien jälkeen - jotakin? Toivottavasti, sillä samalla kun pyrin tietoisesti kohti yksinkertaista, ahdistun yhä vain enemmän sotkusta ja ahtaudesta. 

Olen myynyt jonkin verran nettikirppareilla kaikenlaista pientä ja isompaakin asiaa, kantanut lukemattomia kassillisia kaikenlaista kierrätyskeskukselle ja pistänyt myös paljon turhaa kylmästi roskiin. Leluja olen lahjoittanut lapsenlapselle ja Dublot sun muut ovat päässeet taas niille kuuluvaan ahkeraan käyttöön. Hoitolasten kanssa askarrellaan ahkerasti ja kulutetaan pois vuosien saatossa kertyneitä materiaaleja.

Ajattelen kauhulla sitä lähtötilannetta, josta joskus aloitin koko homman. Montakohan rekkalastillista olen sen jälkeen ohjannut ovesta ulos kaikkea sitä, mitä ei ole tarvittu enää (tai koskaan). Ja onhan täällä toki väkikin vähentynyt sinä samaisena aikana. 

Vielä kun saisi talouden kuntoon, ei ihmisellä olisi mitään hätää. Mutta tällä hetkellä ja tällä palkalla se tuntuu mahdottomuudelta. Tavoitteena on pikemminkin selviytyä uuteen päivään, kuin "vakauttaa talous" tai kerryttää edes jonkinlaisia säästöjä. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Näillä ajatuksilla kohti valoisampia aikoja.

Marin osto ja myynti - kesäloman aktiviteetteja

Kesäloman puoliväli lähestyy. Olen ehtinyt viettää aikaa perheeni kanssa ja tavannut myös sukulaisia. Olen uinut ja saunonut ja katsonut lempisarjojani, syönyt jäätelöä ja nukkunut aamulla pitkään. Nyt on vihdoin aika tarttua perinteiseen kesämylläykseen, jossa koko koti kokee sisäisen puhdistuksen ja järisyttävän uudelleensyntymisen. 

Viime kesälomalla kirmasin ympäri kaupunkia edullisten Tori-löytöjen perässä ja loihdin niillä uutta ilmettä ja parempaa toimivuutta pieneen asuntoomme. Tänä kesänä olen ollut innokkaampi myymään kuin ostamaan. Leluja, askartelumateriaaleja, huonekaluja ja kodintekstiilejä on myynnissä isolla kädellä ja osa on jo myytykin. Myös Kierrätyskeskus on saanut osansa. Samaan hengenvetoon siirrymme mieheni kanssa meille jo tuttuun olohuonemajoitukseen ja annamme makuuhuoneet tyystin kotona asuvien lasten käyttöön. 

Suuret suuntalinjat ovat siis jo selvillä, mutta varsinainen työ on vielä tehtävänä. Olen aina toitottanut kaikesta turhasta luopumisen ihanuudesta, mutta sitä on vaikea uskoa, kun kurkistelee kaappeihimme. Onnea on kesäloma, jolloin voi rauhassa käydä kaiken läpi ja levittää kaappien sisällöt lattialle yksi kerrallaan tarkasteltavaksi. Odotan eniten sitä hetkeä, kun kaikki on valmista, saan vetää lattiat puhtaiksi ja asetella niille puhtaat matot. Nyt vaan hihat heilumaan, myyntikassi ja roskasäkki ammolleen ja rätti käteen. On suuren puhdistuksen aika!

Kevättä ilmassa

Kevään tullen valo lisääntyy, kasvit ikkunalla virkistyy ja ihmisen mielikin piristyy.

On lohdullista huomata, miten huolella läpikäydyt yhteiset tilat kestävät arkea ja välillä kovaakin menoa. Ne säilyttävät järjestyksenä ja hieman repsahtaessaankin ne on helppo palauttaa ojennukseen. Selkeys ja yksinkertaisuus ovat kertakaikkisen toimiva kombo.

Miten saisin tämän ilosanoman vielä vietyä noihin makuuhuoneisiin, joissa kaaos ja kurittomuus rehottavat valtoimenaan? Kaikelle on toki sielläkin osoitettuna omat paikkansa, mutta siivouspoliittinen valtani ei vain pysty murtamaan teinien vapaamielisempien hallintoalueiden anarkiaa. Julistan silti uskollisesti ja säännöllisesti heidän ovillaan imuroinnin ihmeestä, roskakorin syvällisemmästä merkityksestä ja pyykkikaapin järkähtämättömästä sijainnista tietäen, että valaistuminen tapahtuu todennäköisesti vasta heidän omien asuntojensa seinien sisäpuolella.

Onneksi on olemassa ovet, jotka voi sulkea ja kuvitella, miltä noissa luolissa voisi parhaimmillaan näyttää... Surkuhupaisaa on, että meidän vanhempien makuuhuone on yhtä viehättävässä tilassa. Mieheni on suurpiirteisempi kuin minä ja makuuhuoneemme on päivisin hänen työpisteensä. Siivouspoliittinen valtani murenee siinäkin kohtaa pelkiksi pölyhiukkasiksi. Nyt odotan malttamattomana kesälomaa, jolloin yltiöpositiivinen tavoitteeni onkin selättää edes tämän yhden unohtuneen huoneen kakofonia. 

En aseta tulevalle kesälle muita tavoitteita. Viime kesä meni hyvin pitkälti siivousta urakoiden, mutta sen raivauksen lopputulos on ylittänyt villeimmätkin unelmani. Nyt pelkkä ylläpito riittää. Olen vakaasti sitä mieltä, että tuosta peräkammaristakin voisi saada salonkikelpoisen ja vähintäänkin viihtyisän tilan, joka kestäisi jatkossa myös arkea, sekä atk-ihmisen omistautunutta työntekoa. Tiedän että se on mahdollista, mutten vielä tiedä miten. 

Aika näyttää.