Nyt kun pahin jojoilu tiptopin ja hurrikaanikaaoksen välillä on asettunut, on aikaa pysähtyä miettimään vallitsevaa tilannetta tarkemmin. Tavoite on kutakuinkin saavutettu, joten entäs nyt? Miten eletään arkea ilman kaaosta, karsimista ja kotihäpeää?
Ensinnäkään en vielä voi edes uskoa todeksi sitä, että tähän tilanteeseen on vihdoin päästy. Pelkään, että otan liian löysin rantein ja seuraava täyskaaos on jo nurkan takana odottamassa. Toiseksi minulta yhä puuttuvat rutiinit, joilla kaikki muut tuntuvat pyörittävän arkeaan ja jakavan voimiaan monien velvollisuuksien viidakossa.
Totuus on, että koti elää jonkin verran kaiken aikaa ja karsiminen on ikuista. Se on ehkä jopa lohdullista ja pitää jalat tukevammin maassa. Perussiisteyden säilyminen kielii siitä, että jonkinlaisia rutiineja kodin ylläpidon saraltakin löytyy. Ehkä minulla vain on jonkinlainen kiillotettu mielikuva siitä, minkälainen perheenäidin kuuluisi olla. Todellisuudessa sellaista supersankaria en saa itsestäni leivottua, vaikka tekisin parhaani ja vielä enemmän. Se, että olisi aina iloinen ja energinen äiti, pölytön ja tahraton "avotakkamainen" koti, aina itse leivotut pullat ja sämpylät tyrkyllä ja kaikilla kotikutoiset villasukat jalassa. Se on utopia, jonka kuvittelin saavuttavani heti kun kodin irtaimisto olisi ojennuksessa.
Näinhän ei suinkaan käynyt ja pullan tuoksu on edelleen harvinaista näiden neliöiden sisäpuolella. Minulla on jatkuvasti tuhat rautaa tulessa ja vaikka jonkun niistä saisikin taottua valmiiksi, uusia odottaa jo hehkuvina vuoroaan. Rutiinit, joita vihaan ja rakastan, toisivat tolkkua arkeen. Kuitenkin niiden sisään ajaminen on kivulias prosessi.
Työssäni minulla on selkeät sävelet ja työpäivät noudattavat vakiintunutta kaavaansa, kuin juna kulkisi kiskoilla. Mutta kun se juna pysähtyy iltapäivällä asemalle, uutta vuoroa ei sinä päivänä enää näy eikä kuulu. Käyn kaupassa, teen ruoan, sutaisen paikkoja vähän sieltä ja täältä ja siirryn virransäästötilaan. Pulla on kaupan hyllystä poimittua ja tiskikone saa monesti jäädä odottelemaan seuraavaa aamua.
Rutiinien puuteesta siirryttäessä muihin suunnittelmallisuutta vaativiin asioihin, vastaan tulee heti ensimmäisenä perheen ruokahuolto. Monesti keksin päivän pöperön vasta kaupassa ja siellä tuleekin sitten käytyä ihan päivittäin. Jos osaisi suunnitella viikon ruokalistan etukäteen, kaupparallit vähenisivät pariin kertaan viikossa. Mikähän siinäkin on niin haastavaa?
Tässäpä näitä seuraavia kehityskohteita omalle kohdalle jo onkin. Rutiinit ja ruokapolitiikka eivät toivottavasti vaadi yhtä pitkällisiä ponnisteluja, kuin tämä kotiprojekti on vaatinut. Jälleen kerran tiedän kyllä tarkalleen, mitä minun pitäisi tehdä. Nyt vain pitäisi siityä toteuttamisvaiheeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti