Pohdintoja

Nyt kun pahin jojoilu tiptopin ja hurrikaanikaaoksen välillä on asettunut, on aikaa pysähtyä miettimään vallitsevaa tilannetta tarkemmin. Tavoite on kutakuinkin saavutettu, joten entäs nyt? Miten eletään arkea ilman kaaosta, karsimista ja kotihäpeää?

Ensinnäkään en vielä voi edes uskoa todeksi sitä, että tähän tilanteeseen on vihdoin päästy. Pelkään, että otan liian löysin rantein ja seuraava täyskaaos on jo nurkan takana odottamassa. Toiseksi minulta yhä puuttuvat rutiinit, joilla kaikki muut tuntuvat pyörittävän arkeaan ja jakavan voimiaan monien velvollisuuksien viidakossa. 

Totuus on, että koti elää jonkin verran kaiken aikaa ja karsiminen on ikuista. Se on ehkä jopa lohdullista ja pitää jalat tukevammin maassa. Perussiisteyden säilyminen kielii siitä, että jonkinlaisia rutiineja kodin ylläpidon saraltakin löytyy. Ehkä minulla vain on jonkinlainen kiillotettu mielikuva siitä, minkälainen perheenäidin kuuluisi olla. Todellisuudessa sellaista supersankaria en saa itsestäni leivottua, vaikka tekisin parhaani ja vielä enemmän. Se, että olisi aina iloinen ja energinen äiti, pölytön ja tahraton "avotakkamainen" koti, aina itse leivotut pullat ja sämpylät tyrkyllä ja kaikilla kotikutoiset villasukat jalassa.  Se on utopia, jonka kuvittelin saavuttavani heti kun kodin irtaimisto olisi ojennuksessa. 

Näinhän ei suinkaan käynyt ja pullan tuoksu on edelleen harvinaista näiden neliöiden sisäpuolella. Minulla on jatkuvasti tuhat rautaa tulessa ja vaikka jonkun niistä saisikin taottua valmiiksi, uusia odottaa jo hehkuvina vuoroaan. Rutiinit, joita vihaan ja rakastan, toisivat tolkkua arkeen. Kuitenkin niiden sisään ajaminen on kivulias prosessi. 

Työssäni minulla on selkeät sävelet ja työpäivät noudattavat vakiintunutta kaavaansa, kuin juna kulkisi kiskoilla. Mutta kun se juna pysähtyy iltapäivällä asemalle, uutta vuoroa ei sinä päivänä enää näy eikä kuulu. Käyn kaupassa, teen ruoan, sutaisen paikkoja vähän sieltä ja täältä ja siirryn virransäästötilaan. Pulla on kaupan hyllystä poimittua ja tiskikone saa monesti jäädä odottelemaan seuraavaa aamua. 

Rutiinien puuteesta siirryttäessä muihin suunnittelmallisuutta vaativiin asioihin, vastaan tulee heti ensimmäisenä perheen ruokahuolto. Monesti keksin päivän pöperön vasta kaupassa ja siellä tuleekin sitten käytyä ihan päivittäin. Jos osaisi suunnitella viikon ruokalistan etukäteen, kaupparallit vähenisivät pariin kertaan viikossa. Mikähän siinäkin on niin haastavaa? 

Tässäpä näitä seuraavia kehityskohteita omalle kohdalle jo onkin. Rutiinit ja ruokapolitiikka eivät toivottavasti vaadi yhtä pitkällisiä ponnisteluja, kuin tämä kotiprojekti on vaatinut. Jälleen kerran tiedän kyllä tarkalleen, mitä minun pitäisi tehdä. Nyt vain pitäisi siityä toteuttamisvaiheeseen.

Syksyisiä tunnelmia

Syksy on jo pitkällä ja aamut ja illat ovat alkaneet pimentyä. Olen nostanut jo sähkökynttelikön ikkunalle ja kaivanut villalangat esiin. Puikoilla valmistuu vilaviltti ja virkkuukoukku sylkee virkattuja räsymattoja sohvan nurkasta käsin. On ihanaa käpertyä kutomaan ja antaa sateen ropista ikkunan takana. 

Kotikin käpertyy seinien sisäpuolelle suojaan talven viimoilta. Viherkasvit kilpailevat vähenevästä luonnonvalosta taipumalla ikkunoita vasten ja iltaisin tulee tarve vetää verhot kiinni. Kirkkaiden sähkövalojen vastapainoksi voi väillä tunnelmoida pehmeämmässä kynttilänvalossa, mutta silloin ei näe neuloa tai lukea kirjaa. Sen sijaan voi juoda kupposen hyvää teetä ja uppoutua omiin ajatuksiin.

Säiden viilettyä on myös aika kaivaa jauhopeukalo esiin ja ilahduttaa perhettä makeilla ja suolaisilla lämpimäisillä. Myös erilaiset uuniruoat kuuluvat syksyn ja talven repertuaariin. Vaikka työn puolesta aamut tihkusateessa ja räntäloskassa eivät olekaan unelmien täyttymys, on tässäkin vuodenajassa myös paljon hyvää, 

Jos olenkin vuosia paininut makuuhuoneiden järjestyksen kanssa, se asia on tällä hetkellä kunnossa. Keittiö ja eteinen ovat pitäneet pintansa kodin muiden tilojen mullistustusten keskellä ja nyt enää olohuone pyristelee vastaan. Sielläkin kaikki on jo periaatteessa paikoillaan, mutta ei kuitenkaan. Jotakin puuttuu tai jotakin on liikaa. En oikeastaan osa sanoa mitä. Uskon kuitenkin, että mysteeri selviää ennemmin tai myöhemmin. Luultavasti jotakin olisi syytä vielä karsia, tai asetella toisin.

Perussiisteys on saavutettu ja loputtoman kauan siihen menikin. Valtavat määrät tavaraa on myyty, lahjoitettu ja hävitetty vuosien varrella. Enää en sorru "kivoihin juttuihin" kirppareilla ja kauppojen alennuksiin, jos minulla ei ole osoittaa niille todellista tarvetta. Tavaraa on helppo haalia, mutta siitä on vaikeaa päästä eroon. Väljemmässä kodissa on tilaa elää ja hengittää ja ylläpitokin on helpompaa.

Nyt kun ollaan jo tässä onnellisessa tilanteessa, seuraava haaste onkin tuo ylläpito. Pidän kyllä paikat järjestyksessä, pesen pyykit, tiskaan tiskit ja vien roskapussit ulos joka päivä. Mutta mikään himosiivooja minä en ole. Pölyjä kertyy hyllyille ja imurointi tuntuu valtavalta ponnistukselta, lattioiden moppauksesta puhumattakaan. Vedän lattiapinnat lähes päivittäin lastalla ja sanon sitä "kosmeettiseksi siivoukseksi", mutta kunnollinen viikkosiivous on edelleen pelkkä tehokkaalta kuullostava sana. Seuraava tavoitteeni onkin saada pulla ja puhtaus tuoksumaan kilpaa meidän kodissamme.